Kun Suomen johtavassa maatalouskaupassa Hankkijalla halutaan saada työkoneet, varaosat ja tarvikkeet liikkeelle nopeasti ja hyvään hintaan, ratkaisu löytyy Huutokaupat.comista.
Pitkä yhteistyö on näyttänyt, että Huutokaupat.com toimii erinomaisesti niin myynnissä kuin markkinoinnissa, ja tekee samalla myyjien arjesta helpompaa.
Huutokaupat.com on ollut Hankkijalla käytössä jo pitkään. Yhteistyön alkumetreiltä lähtien mukana ollut Hankkijan vaihtokonepuolen myyntipäällikkö Jari Aspelund kertoo, että Huutokaupat.com on luonteva ja tehokas myyntikanava erityisesti silloin, kun työkoneelle tai tarvikkelle halutaan nopeaa kiertoa ja lisänäkyvyyttä.
Alkuun Huutokaupat.comin kautta myytiin yksittäisiä työkoneita, varaosia ja tarvikkeita, mutta nykyään se on osa Hankkijan vakiintuneita myyntikanavia.
”Kun yhteistyö lähti aikanaan liikkeelle muita alustoja oikeastaan edes etsitty, sillä kollegoilla oli hyviä kokemuksia Huutokaupat.comista. Huutokaupat.com on tunnettu ja siellä on myös paljon ostajia ympäri Suomen”, Jari kertoo.
”Huutokaupat.com on tunnettu ja siellä on myös paljon ostajia ympäri Suomen.”
Hankkijalle on tärkeintä saada työkoneista ja tarvikkeista paras mahdollinen hinta ja näkyvyys, ja Huutokaupat.com on osoittanut toimivuutensa kerta toisensa jälkeen. Huutokaupat.comia hyödynnetään erityisesti silloin, kun halutaan vauhdittaa varaston kiertoa tai herättää kiinnostusta koneisiin, joille ei heti löydy ostajaa.
”Suurin osa koneista markkinoidaan normaalisti, mutta erityisesti edullisemmille koneille löytyy ostaja helpommin Huutokaupat.comista”, Jari toteaa.
Huutokaupat.comin meklaripalvelussa työkoneiden huutokauppailmoitusten teko ja hintaneuvottelut ulkoistetaan Huutokauppojen omalle työkonemeklarille. Hankkijalla palvelu on käytössä itse tehtävien ilmoitusten lisäksi.
”Huutokauppameklari soittelee, että onko jotain koneita mitä voitaisiin laittaa myyntiin. Siinä tulee usein se herääminen, että voisi kokeilla jotain huutokaupassa, joten siitä saa hyvää näkemystä myös samalla”, Jari kertoo.
”Meklari kuvaa, kirjoittaa ilmoituksen ja kerrotaan kynnyshinta ja kaikki tiedot koneesta. Sitten sovitaan ajankohta, milloin huutokauppa alkaa ja päättyy. Kun huutokauppa on päättynyt, niin meklari soittaa mihin hintaan työkone tai tarvike saataisiin myytyä ja voidaan vielä neuvotella asiakkaan kanssa.”
Jari pitää Huutokaupat.comin alustaa helppokäyttöisenä ja selkeänä.
”On kätevää, kun tulee ilmoitukset kaikkien tarvittavien henkilöiden sähköpostiin, huutokaupan päättymisestä. Lisäksi tulee aina tieto siitä, kun kone on maksettu. Sähköposti pitää hyvin ajan tasalla, ilman että tarvitsee aina kirjautua alustalle katsomaan tilannetta”, Jari toteaa.
Kaikki koneet eivät ole samanlaisia, mutta juuri siksi Huutokaupat.com toimii: sieltä saa näkyvyyttä niille työkoneille, tarvikkeille ja varaosille, joille kysyntää ei muuten löytyisi.
”On kehittynyt omakin silmä siihen, että varsinkin työkoneet, jotka sopivat sekä ammattikäyttäjille että kuluttajille, toimivat hyvin”, Jari kertoo.
Huutokaupat.com tarjoaa helpon ja riskittömän tavan kierrättää käytetty työkonekalusto tehokkaasti, samalla kun tavoitat tuhansia potentiaalisia ostajia ympäri Suomen.