Siirry pääsisältöön

Lähde nollasta ja anna hinnan nousta itsekseen

Sille, miksi huutokauppakohteen lähtöhinnaksi kannattaa laittaa 0 euroa, on monta hyvää syytä. Jos kuitenkin haluat asettaa kohteelle lähtöhinnan, pidä se maltillisena. Suureksi koettua summaa on korkea kynnys lähteä korottamaan. Sama pätee myös minimikorotuksen suuruuteen.

 

blogi_lähtöhinta nolla

Huutokauppailmoitusta luodessa “Lähtöhinta 0 euroa” voi tuntua järjenvastaiselta, etenkin jos myyt arvokkaampaa kohdetta, kuten autoa, antiikkia tai vaikka kiinteistöä. Sillä on kuitenkin huutajan näkökulmasta valtava psykologinen merkitys lukeeko lähtöhinnan kohdalla 0 vai esimerkiksi 1 000 euroa.

Nollan euron lähtöhintaa on tietenkin paljon pienempi kynnys lähteä korottamaan, kuin sellaista summaa, joka tuntuu jo valmiiksi suurelta. 

Hinta nousee ketjureaktiolla


Ensimmäiset huudot tulevat yleensä sellaisilta henkilöiltä, jotka ajattelevat, että “kohde ei maksa vielä mitään, joten totta ihmeessä huudan!” Ja kun huudettava minimikorotus on sopivan pieni summa, huutajalla on varaa tehdä useampi huuto ennen kuin oma raja tulee vastaan. Ja mitä enemmän huutoja tehdään, sitä korkeammalle kohde nousee kiinnostavimpien listalla.

Alkupään huutajilla ei välttämättä ole todellista tarvetta saada kohdetta itselleen ja he todennäköisesti putoavatkin hetken päästä pois huutokilpailusta. Mutta se ei haittaa, koska he ovat jo antaneet alkusysäyksen sille, että minkäänlainen kisailu on edes lähtenyt käyntiin.

Seuraavaksi kohdetta alkavat huutaa ne henkilöt, jotka ovat ehkä etsineetkin juuri tällaista kohdetta tai heillä on muuten sille käyttöä. He eivät vielä eilen tehneet kohteellesi tarjousta, koska sitä ei ollut huutanut kukaan muukaan. Tämä assosioituu usein niin, että kohteessa on oltava jotain vikaa kun ei sitä kukaan halua ostaa. 

“Minä en halua olla ensimmäinen” on yllättävän yleinen ajattelutapa.

Tämän jälkeen tapahtuu ketjureaktio, joka nostaa kohteesi hintaa tehokkaasti. Mitä enemmän siihen kertyy huutoja, sitä enemmän  se kiinnostaa muitakin.

Älä siis nosta huutajan kynnystä asettamalla heti lähtöhinnaksi sitä summaa, jolla olet valmis myymään äläkä määrittele minimikorotusta niin korkeaksi, että huutaja joutuu pohtimaan haluaako tarjota kerralla niin paljon. 

Luota kauppatavan tehokkuuteen ja anna kysynnän määritellä kohteelle oikea hinta.

Kuinka pitkä huutokauppa-aika on sopiva? Mille viikonpäivälle ja mihin kellonaikaan huutokaupan päättyminen kannattaisi ajoittaa? Vastaukset löydät täältä.

Lisää ohjeita hyvään huutokauppailmoitukseen

Lue lisää juttuja